
Syyslomaleirit tulevat!
HIPASSA on menoa ja meininkiä!
Syyslomalla järjestämme taas aktiivista ja liikunnallista leiritoimintaa loman aikana. Lasten hymyilevät suut ja innokkaina loistavat silmät ovat ilo meille aikuisille.
Syyslomalla järjestämme taas aktiivista ja liikunnallista leiritoimintaa loman aikana. Lasten hymyilevät suut ja innokkaina loistavat silmät ovat ilo meille aikuisille.
Leirillä lapset viettävät päivän liikkuen, juosten, kiiveten, ryömien ja hyppien sekä touhuten monipuolisesti sekä ulkona että sisällä. Luvassa on mm. ohjatusti parkouria, trikkausta, akrobatiaa, temppuilua, monipuolista liikuntaa sekä pelejä ja leikkejä lasten omia toiveita kuunnellen. Kun lapset viihtyvät, myös aikuiset voivat nauttia ajastaan.
Meillä liikutaan aktiivisesti ulkona ja sisällä. Mukaan voi tulla kaverin kanssa ja leiriltä löytää myös uusia kavereita!! Leireillä noudatamme Hipan pelisääntöjä, kunnioitamme hyviä käytöstapoja ja kannustamme hyvään ryhmähenkeen, jotta jokaisella lapsella olisi leiriviikolla viihtyisä ja turvallinen olo. Kokopäivän leirihintaan sisältyy lounas. Ilmoitathan lisätietokenttään ilmoittautumisen yhteydessä erikoisruokavaliot.
Ilmoittautua voit suoraan alla olevista linkeistä. Ilmoittautumisen jälkeen saat varauksesta vahvistuksen. 1:n päivän leirille ilmoittautujien tulee merkitä lisätietokenttään päivä jolloin lapsi tulee leirille. Paikka on varattu vasta, kun se on maksettu.
Leirikirje ja lisäohjeita mm. vaatetuksesta lähetetään ennen leirin alkamista.
Leirikirje ja lisäohjeita mm. vaatetuksesta lähetetään ennen leirin alkamista.
Leirejä moneen makuun Leinolassa sekä Lielahdessa, tarjolla 5:n, 3:n ja 1:n päivän leirejä.
Leinola + Lielahti
1:n päivän leiri 16-20.10 välillä hinta 47€
3:n päivän leiri 16-18.10 hinta 135€
5:n päivän leiri 16-20.10 hinta 197€
Koko päivän leiri:
Leiripäivät alkavat klo. 9:00 ja päättyvät iltapäivällä klo. 16:00 (suositusikä on 6-15 vuotiaat).
Leiripäivät alkavat klo. 9:00 ja päättyvät iltapäivällä klo. 16:00 (suositusikä on 6-15 vuotiaat).
Leiri hintaan sisältyy lämmin lounas, ilmoitathan allergiat sekä erikoisruokavaliot hyvissä ajoin ennen leirin alkua.
Leiri toteutetaan mikäli osallistujia on 8. Tarvittaessa jaamme ryhmän pienempiin ryhmiin taitotasojen mukaan.
Tervetuloa mukaan liikkumaan ja viihtymään!
Liikuntaleirit lokakuussa Leinolassa
Leinolan tilat antavat monipuoliset mahdollisuudet ja takaavat, että lapset viihtyvät. Syyslomalla on hyvä aika kerätä voimia liikunnalla ja hyvällä seuralla. Liikutaan sekä sisällä että ulkona.
Syyslomaleiri 1 pv. Leinola (ma-pe välillä)
Ikäsuositus 6-15v.
Seuraava kerta Ma 16.10 09:00
Hippasalissa
Varaa paikkasi tästä
Ikäsuositus 6-15v.
Seuraava kerta Ma 16.10 09:00
Hippasalissa
Varaa paikkasi tästä
Syyslomaleiri 3 pv. Leinola
Ikäsuositus 6-15v.
Seuraava kerta Ma 16.10 09:00
Hippasalissa
Varaa paikkasi tästä
Ikäsuositus 6-15v.
Seuraava kerta Ma 16.10 09:00
Hippasalissa
Varaa paikkasi tästä
Syyslomaleiri 5 pv. Leinola
Ikäsuositus 6-15v.
Seuraava kerta Ma 16.10 09:00
Hippasalissa
Varaa paikkasi tästä
Ikäsuositus 6-15v.
Seuraava kerta Ma 16.10 09:00
Hippasalissa
Varaa paikkasi tästä
Liikuntaleirit lokakuussa Lielahdessa
Tilamme kauppakeskus Likessä mahdollistavat monipuoliset leiripäivät. Lielahdessa ulkoilemme sään mukaan ja nautimme liikunnasta.
Syyslomaleiri 1pv Lielahdessa (ma-pe välillä)
Ikäsuositus 6-15v.
Seuraava kerta Ma 16.10 09:00
Parkoursalissa
Varaa paikkasi tästä
Ikäsuositus 6-15v.
Seuraava kerta Ma 16.10 09:00
Parkoursalissa
Varaa paikkasi tästä
Syyslomaleiri 3pv Lielahdessa
Ikäsuositus 6-15v.
Seuraava kerta Ma 16.10 09:00
Parkoursalissa
Varaa paikkasi tästä
Ikäsuositus 6-15v.
Seuraava kerta Ma 16.10 09:00
Parkoursalissa
Varaa paikkasi tästä
Syyslomaleiri 5pv Lielahdessa
Ikäsuositus 6-15v.
Seuraava kerta Ma 16.10 09:00
Parkoursalissa
Varaa paikkasi tästä
Ikäsuositus 6-15v.
Seuraava kerta Ma 16.10 09:00
Parkoursalissa
Varaa paikkasi tästä